Sivut

maanantai 17. lokakuuta 2011

Yrittäjyyttä musiikin tahdissa

"Musiikinopettaja ei ollut tänään koulussa, joten Birgitta ajatteli, että pidetäänpä yrittäjyyskurssia musiikin tahdissa. Ei meillä loppujen lopuksi kuitenkaan mitään musiikkia ollut, mutta pyöriteltiinpä palloja ja päivitettiin blogia..."

-Tuntematon

perjantai 14. lokakuuta 2011

Yrityskummi Erkka

Helanderin Erkki kävi puhumassa kasien yrittäjille yrittäjyydestä yleensä ja myös omasta toiminnastaan yrittäjänä. Erkillä on takana pitkä ura urheilun parissa, sillä hän on toiminut 23 vuotta Suomen urheiluliiton Pohjois-Suomen aluepäällikkönä, mikä sekin oli hänen mukaansa eräänlaista yrittämistä. Tämän jälkeen hän on pyörittänyt omaa yritystään EH-Sportia.
          Yrittäjän työstä Erkki kertoi monia mielenkiintoisia asioita. Vaikka päivät urheiluvalmentajan työssä olivat pitkiä, sitä ne ovat myös yrittäjän työssä. Mitään ei tule valmiina, vaan kaikesta on huolehdittava itse.  Markkinointi saattaa myös olla ongelmallista. Miten löydän juuri omalle yritykselleni sopivan tavan markkinoida? Lehtimainonta on kallista, ja se ei aina välttämättä tavoita juuri sitä asiakaskuntaa, jota yrittäjä tavoittelee. 
     Pienyrittäjän on syytä pitää jalat maassa ja maltti mielessä, vaikka toisaalta joskus täytyy tehdä uhkarohkeitakin ratkaisuja. Maalaisjärjen käyttäminen on sallittua. Yrityksen liikeidea ei Erkin mukaan saa olla liian rajoittava; myös tässä kannattaa käyttää järkeä.  Yrittäminen vaatii perusteellista paneutumista asiaan, ja kaikki mahdollinen hyvä ja käyttökelpoinen koulutus kannattaa käyttää hyödyksi. 
        Työtunteja ei kannata laskea, ja toisaalta yrittäjällä on oma vapaus pitää lomaa silloin, kun siltä tuntuu. Moni yrittäjä on valitettavasti ajanut itsensä väsyksiin. Raha ei kuitenkaan ole tärkeintä - tärkeintä on sekä fyysinen että psyykkinen hyvinvointi.
         Kaikille jäi varmasti mieleen se, että Erkki oli  lähettänyt Bill Clintonille magneettirannekkeen, ja Yhdysvaltain tuolloinen presidentti todellakin vilkutti eräässä lehtikuvassa yleisölle magneettiranneke ranteessaan... Ja me luokassa pyörittelimme ihmeissämme käsissämme Valkoisesta talosta lähetettyä kiitoskorttia, jossa oli Clintonin omakätinen  allekirjoitus.

YRITTÄJYYS ON YKSI MAHDOLLISUUS...

Kiitos mielenkiintoisesta tunnista!

-Birgitta

torstai 13. lokakuuta 2011

Olikohan niitä kaikkiaan viisi (vai seitsemän)

"Tänään aamulla Riikka oli saanut soiton Kestilän Myllyläntieltä, jossa oli ollut tarpeettomina polkupyöriä. Soittaja luovutti ne Pertun Pyörä -yritykselle korjattavaksi ja tuunattavaksi ja edelleen - sitten joskus - huutokaupattavaksi. Olikohan niitä pyöriä kaiken kaikkiaan viisi (vai seitsemän?) Joka tapauksessa suurkiitos lahjoittajille. Osa pyöristä oli niin hyväkuntoisia, että niitä ei juurikaan tarvitse korjailla, ehkä pelkkä tuunaus riittää. Lisäksi mukana oli erilaisia varaosia.
                Olittepa hyvännäköistä porukkaa, kun tulitte pyörinenne koululle..." :)

-BIV

Lehtijuttu Siikkikseen

"Siikajokilaakson toimittaja Sari Junnonaho tuli käymään. Hän tekee meistä jutun lehteen, joten hän haastatteli meitä, ja kerroimme hänelle, minkälaisia yrityssuunnitelmia meillä oli ja mitä olimme jo tehneet. Hän otti meistä muutamia kuvia - me ja nuket - me ja pyörät.
                    Nyt täytyykin kiiruhtaa opontunnille!"

-Silja H.

Pyöränhakureissu

Riikka sai  keskiviikkoiltana puhelun pyöristä, jotka saisi noutaa täältä Kestilästä, Myllyläntieltä. Niin me - Simo, Eetu, Heli, Teete, Riikka, Henkka, Silja ja minä - sitten lähdimme torstaiaamuna hakemaan niitä.
           Ilma oli kylmä, mutta ei se haitannut. Matkakin oli aika pitkä... melkein kerkesi tunto lähteä jaloista. Haettiin Teeteltä kolme ihan hyvää pyörää ja Eevalta neljä tosi vanhaa pyörää. Ne olivat ihania! :) Sillä aikaa toiset valmistivat nukkeja.



Suuret kiitokset lahjoittajille!

-Silja P.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Pietu ja Pessi

"Luettiin aluksi Johannan arvostelu Siri Kolun novellista PI - pelko ihmisissä. Se oli julkaistu Kainuun Sanomissa.
Vaihdoimme tuntien paikkaa, mutta vain tällä viikolla: teemme tänään yrityshommia ja ensi perjantaina on sitten äikkää ja historiaa.
Valitsimme nimen nukkeyritykselle: siitä tuli siis Pietu & Pessi. Toimitusjohtajaksi valittiin Silja P. ja tiedottajaksi Kemi.

- Eetu

perjantai 7. lokakuuta 2011

"... se on KOLMIO!"

"Aloimme tehdä liukuhihnasarjatuotantona Pietu & Pessi -nukkeja. Täällä on vähän hälyä. Pojat laittavat toisten penkeille nastoja. Nyt he ottivat kävelykeppini ja lähtivät jonnekin. Riksu ja Silja hakivat yhden pyörän jostakin. Nyt meillä on ainakin kolme pyörää, tai oikeastaan kaksi runkoa ja yksi kokonainen pyörä. Soittoja on tullut Piippolasta kaksi, Rantsilasta yksi ja Pulkkilasta yksi.
Siikajokilaaksosta soiteltiin, että sieltä tulee toimittaja haastattelemaan meitä ensi viikolla."

-Janita

"Mukavaa touhua kieltämättä! Osman tuli ihastelemaan. Pojat "kiusavat" Janitaa, Teete ei meinaa ommella, Janitan pitäisi mennä ompelemaan. Kauhia häly, ja on tämäkin liukuhihnatyötä, kun eräät eivät tee mitään.
Siis eikä! Ei tästä tuu mitään. Janita aikoo "hirttää" pojat, koska he yrittävät luistaa hommista. Seiskat kuuluvat sekoilevan jostakin...
Eikö ookki päiväkirjan kirjoittaminen... Katon justiinsa tuota Henkan täyttämää nuken mahaa: se on KOLMIO!"

-Silja H