Sivut

tiistai 23. elokuuta 2011

Mimmi vierailulla

"Tänään saimme vieraaksemme Mimmi Sepän. Hän kertoi meille NuorisoLeaderista, joka on nuorten omien hankkeiden rahoitusväline ja ja jonka käyttökohde voi olla esim. tapahtumien järjestäminen, harrastusmahdollisuuksien parantaminen tai muu vastaava toiminta, jossa nuoret ovat itse suunnittelijoina, toteuttajina ja raportoijina.
            Mimmi jakoi meille kaksi eri esitettä, joissa oli tietoa KeskipisteLeaderista ja Fly - nuoret liitämään -hankkeesta. Lisäksi hän kertoi jostain Homma-rahasta, jota on mahdollista anoa omalle hankkeelle - myös tähän liittyvän esitteen Mimmi antoi meille.
           Pidimme ideatyöpajan. Ensin järjestäydyimme ryhmiksi teemojen mukaan: lukeminen, musiikki, elokuvat ja liikunta. Sen jälkeen keksimme ryhmille nimet. Tehtävänämme oli keskiä mahdollisimman monta ideaa kymmenen minuutin aikana. Hullutkin ideat olivat sallittuja. Mimmi jakoi jokaiselle ryhmälle lappuja ja laittoi munakellonsa päälle. Kun kymmenen minuuttia oli kulunut, Mimmin munakello pirisi, ja aika loppui.
          Purimme ideat yhteisesti ja eniten ideoita keksineen ryhmän jäsenet saivat palkinnoksi huulirasvat. Vähän ajan kuluttua Mimmi lähti, ja me päästiin käymään vähäsen välkällä ennen seuraavan tunnin alkua."

-Helmi-Riitta
              

perjantai 19. elokuuta 2011

Suut makiaksi

"Tänään suunnittelimme ohjelmapalveluyritystä. Melkein kaikki halusivat, että perustettaisiin tällainen yritys. Suunnittelimme jo, että missä kaikissa paikoissa voisimme käydä esiintymässä. Birgitta jakoi suklaata ja sanoi, että "suut makiaksi". 
         Lähdimme kylälle ideajahtiin. Ajattelimme, että tilaisuuden tullen voisimme kysyä ihmisiltä, että minkälaista toimintaa kylällä kaivattaisiin. Mietimme samalla, että ehtisimmekö mukaan Naistenmessuille Ouluun, mutta totesimme kuitenkin, että emme taida ehtiä. 
            Viime vuoden ysit tekivät huovutettuja helmiä, ja ne olivat myyntimenestys, joten mekin päätimme kokeilla... Lisäksi Birgitta muisteli tehneensä omille lapsilleen joskus kauan sitten Pietu- ja Pessi-nimiset nuket, joiden kaavat hän oli löytänyt jostakin käsityölehdestä. 
        Ajattelimme, että voisimme lähteä myymään tuotteittamme jonnekin muuallekin kuin Kestilään, vaikkapa Raaheen. Pirre kertoi, että oli kysynyt Soinin Jussilta, voisiko hän viedä meidät metsään sieniä poimimaan. Simo, Kemi ja Pietu tuolla keksivät omiaan. Onko Pertun Pyörä hyvä yrityksen nimi? Voisiko se olla jokin muu? Before Eight?

              Huom! Ensi tiistaina E & Y -tunnille meille tulee joku vieras!"

 -Riikka

perjantai 12. elokuuta 2011

Ideoita, ideoita, ideoita...

"Kokous alkoi melko hälinällä. Kaikki hakivat omaa paikkaansa, ja pöydät siirettiin niin, että kaikki näkivät toisensa. Birgitta kertoi yrittäjyydestä,  että oli löytänyt mukavia juttuja, joihin kenties voisimme osallistua.  Rupesimme miettimään, minkälaisia yrityksiä voisimme perustaa.  
                Yksi ehdotus oli Pertun (tai Pietun) Pyörä: voisimme alkaa korjata ja tuunata vanhoja pikkuvikaisia pyöriä - jotka luonnollisesti saisimme lahjoituksina... Pistämme vain ilmoituksen kuntatiedotteeseen jotenkin tähän tyyliin: "Otetaan vastaan pyöriä..." Jokainen pyörä saisi uuden elämän käsissämme ja keväällä järjestettäisiin polkupyörähuutokauppa.
                 Toisella tunnilla jatkettiin ideointia, ja ideoitahan tuli: koiran talutusta, pihatöissä auttamista, erilaisia käsitöitä.
                   Toimihenkilöiden valinta ja muuta mukavaa seuraavissa kokouksissa."

-Janita